Tutustu uusiin työntekijöihimme!

21.10.2024

Olemme saaneet syyskuun aikana lisää vahvistuksia tiimiimme ja heistä ensimmäisenä esittäytyy uusi järjestöassistenttimme Saara.

Olen Saara Jokela ja aloitin 2.9.2024 Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksellä järjestöassistentin työtehtävissä Paikka auki -ohjelmalla. Olen alkujani kotoisin Kittilän kunnasta, josta lukion jälkeen muutin Kuopioon opiskelemaan muotoilijaksi (AMK) . Valmistumisen jälkeen kaipasin takaisin tutumpiin maisemiin, joten vuonna 2015 muutin asumaan Rovaniemelle ja tänne olen kotiutunut.

Mielenterveyskuntoutujana ja osatyökykyisenä järjestöt ovat olleet iso osa elämääni sekä tuki ja turva monella tavalla täällä Rovaniemellä. Viimeisin työpaikkani oli aivan nykyisen työpaikkani naapurissa Rovalan Nuoret ry:n alla toimivalla Neiot -Tyttöjen Talolla, jossa työskentelin ensin järjestöavustajana ja sitten ohjaajana. Olen ollut myös Tyttöjen Talon toiminnassa käyvä nuori ja myöhemmin kouluttautunut Tyttöjen Talolle vapaaehtoiseksi. Vuonna 2021 hain Kelan järjestämään työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen (Teak), jonka kautta pääsin työkokeiluihin muun muassa erilaisiin järjestöihin kuten Klubitalo Roihulaan ja 4H -yhdistykselle. Työkokeilujen aikana löysin sisältäni halun työskennellä jatkossa sosiaalialalla ja tulevaisuuden suunnitelmissani on koiran hankkimisen lisäksi alan vaihto.

Olen saanut aloittaa työni järjestöassistenttina vauhdikkaasti Syyspäivillä ja Järjestöfoorumilla, useammalla kauhallisella uutta tietoa ja mielenkiintoisella näköalapaikalla, jolta käsin järjestökenttä näyttäytyy minulle aivan uudella tavalla. Aiempi työkokemus järjestökentältä, toimiminen järjestöjen sisällä ja siellä tapahtunut verkostoituminen ovat auttaneet työssä alkuun ja uskon niiden kantavan vielä pitkälle järjestöassistentin tehtävässä. Odotan innolla ja uteliain mielen uusia kohtaamisia ja tulevia työtehtäviä.

Saara Jokela

Elina on uusin vahvistuksemme ja jatkaa Riikka Wikströmin jalanjäljissä VASA 2 -hankkeen hankekoordinaattorina.

Olen Elina Koivuniemi, VASA 2 -hankkeen uusi hankekoordinaattori. Olen ensimmäistä kertaa järjestön palkkalistoilla mutta yhdistysten toiminnassa olen kuitenkin ollut mukana koko ikäni. Minulle järjestötoiminta merkitsee mahdollisuutta vaikuttaa minulle tärkeisiin asioihin sekä toimia osana yhteisöä. Se antaa minulle merkityksellisyyden kokemuksia, mielekästä tekemistä sekä mahdollisuuden kokea yhteistä tekemisen iloa.

Näitä vapaaehtoistoiminnan voimaannuttavia elementtejä toivon voivani nostaa vahvasti esille hankkeen kautta kanssakulkijoilleni ympäri laajaa Lapin maata. Tunnen myös yhdistysten haasteet esimerkiksi vapaaehtoisten mukaan innostamisessa sekä tehokkaan markkinoinnin toteuttamisessa pienellä resurssilla ja näen, miten Lähellä.fi-palvelu voi näiden haasteiden taklaamisessa auttaa.

Minun työpöytäni sijaitsee Kolarissa mutta liikun sujuvasti sinne, missä minua tarvitaan. Seuraavaksi meillä on ilo päästä vierailemaan Enontekiöllä 22.10., Utsjoella 23.10. sekä Sodankylässä 24.10. Tule ihmeessä nykäisemään hihasta ja jakamaan ajatuksia.

Elina Koivuniemi
Marjo Romakkaniemi

Asiantuntija Marjo tekee selvitystä järjestötiedon tuottamisesta ja sen hyödyntämisestä Lapin hyvinvointialueella.

Hei!
Olen Marjo Romakkaniemi ja aloitin 9.9.2024 työt asiantuntijana Lapin sosiaali- ja terveysturvayhdistyksessä.

Olen lähtöisin Keminmaasta ja erinäisten mutkien kautta tullut Rovaniemelle vuonna 2006. Olen toiminut sosiaalialalla pitkään, ensin lähikasvattajana sitten sosiaalityöntekijänä ja viimeisimmäksi Lapin yliopistossa yliopistonlehtorina sosiaalityön oppiaineessa. Parina viime vuotena olen katsonut järjestökenttää vapaaehtoistyön näkökulmasta. Näkökulma ihmisten arkeen on tehtävissäni vaihtunut, ja jokainen on ollut kiinnostava ja ennen kaikkea opettanut paljon. Tulen tämän syksyn aikana tekemään selvityksen järjestötiedosta ja sen hyödyntämisestä hyvinvointialueella.